Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Vasemmistolainen presidentti lisää porvareiden kannatusta muissa vaaleissa

Sosialidemokraattinen puolue on kulkenut pitkän ja mutkikkaan tien tullakseen eduskuntavetoisesta parlamentarismista presidentin valtaoikeuksien puolustajaksi.

Kekkonen ja Neuvostoliitto ohjaavat linjanvetoa

Olen ollut tällä retkellä mukana aina radikaalilta 1960-luvulta lähtien. Osallistumiseni ensimmäinen huippu osui 1972 vuoden Tampereen puoluekokoukseen, jolloin puoluekokous päätti kannattaa presidentin valtaoikeuksien riisumista. Presidentin kansliapäällikkönä ja puoluekokousedustajana häärinyt Antero Jyränki antoi ymmärtääkin, että radikalisoitunut Urho Kekkonenkin olisi ollut hanketta tukemassa. Jos vahva presidentti on jotain sellaista ääneen fundeerannut, niin se mielenhäiriö oli poistunut vahvan johtajan mielestä pika pikaa. Kekkosen hyväksymäksi pääministeriksi tullut Kalevi Sorsa joutui tuomaan selvän viestin puolueneuvostolle siitä, että puoluekokouksen päätös oli vain näkemyksellinen eikä todellinen.  Puolueen aseman turvaaminen vaati selvän ja yksiselitteisen tuen antamista Kekkoselle ja hänen idän politiikalleen. Elettiin EEC vapaakauppasopimuksen aikaa, johon liittyi poikkeuslain säätäminen Kekkosen kauden jatkamiseksi ilman presidentin vaaleja. Nöyrästi kourallista asiaa ymmärtämättömiä lukuun ottamatta oltiin reaalipoliittisilla linjoilla ja Kekkosen äärimmilleen viety presidenttivalta sai sosialidemokraateista vahvan tukijan.

Kansanvaali on  SDP:n kannan vastainen ajatus vielä 1981

Seuraava huippukohta sattui kohdalleni Kekkosen sairastumisen ja vallasta luopumisen aikoihin syksylle 1981. Esitin, että voitaisiin koeluontoisesti valita presidentti suoralla kansanvalilla. Taustalla oli tietenkin ylivoimaiselta vaikuttava tehtävä saada Mauno Koivistosta presidentti. Koivistolla oli suuri kansansuosio, mutta pelin politiikassa arveltiin mustan hevosen Ahti Karjalaisen olevan vahvemman itäisen vaalipiirin tuella.
Jouduin tästä puolueen perinteisen linjan vastaisesta näkemyksestä perustalakivaliokuntaryhmän puhutteluun. Vaalipiiritoverini Jacke Söderman oli tätä vaatinut. Minulle valistettiin, että SDP:n perinteinen kanta on, että eduskunta valitsee presidentin, jolla ei ole suuria valtaoikeuksia. Puolustauduin perustelemalla että vain kansa tuella voidaan saada presidentin valinta pois poliittisen juonittelun kentiltä, ja että meidän ehdokkaamme Mauno Koivisto on kansalaisten ehdoton suosikki. Perusteluni olivat siinnä vaiheessa taktiset, mutta jälkeenpäin ajatellen perustellut. Hankala tilanne laukesi selväjärkisen ja vakavamieleisen Matti Luttisen pistettyä juttu leikiksi.

Liike on tärkeintä: Parlamenttarismia kohti

Mauno Koivisto toteutti parlamentarismin mukaisen linjan muutoksen omana aikanaan ja linja vietiin loppuun ennen nykyisen presidentin Tarja Halosen  virkaan tuloa vuonna 2000.
Nykyisen perustuslaina aikana merkittävin ongelma on liittynyt ulkopoliittisen yhteistyössä johtamiseen. Presidentin mielestä säännöstö toimii, mutta monet puhuvat perustuslakimme valuviasta, joka johtaa hankaliin tulkintoihin erityisesti EU- asioiden osalta.

Nykyinen porvarihallitus ja varsinkin entinen kuningasmielinen Kokoomus on halunnut tehdä perustuslaista selvän ja parlamenttiristisen järjestelmän, jossa hallituksella on ulkopoliittinen johto, ja jossa tasavallan presidentti on vain kansakunnan muodollinen keulakuva. Näkemys on kutakuinkin sosialidemokraattien vanhan kannanoton mukainen.

Kansan ja sosialidemokraattistaustaisen presidentin vahva liitto ohjaa SDP:tä

Kansalaiset ovat presidentin puolella politiikkoja vastaan aivan, kuten olivat menneinä aikoina kuninkaan kannalla aatelisia vastaan. Kun nykyisin vielä presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla tykkäävät äänestäjät osallistua vaaliin: Kerrankin voi todella vaikuttaa. Niinpä näyttää olevan sellaisia kansalaisia, joille demokratiaksi riittää presidentin vaalit päätellen siitä, että presidentin vaaleihin on osallistunut  370.000 - 500.000 äänestäjää enemmän kuin eduskuntavaaleihin. Kuntavaaleihin verrattuna ero ollut 800.000 äänestäjää. Europarlamenttivaaleihin verrattuna presidentin vaaleissa on ollut kaksinkertainen määrä äänestäneitä kansalaisia.

Tästä päättelen, että presidentin vaaleja pidetään tärkeän ja tai mielenkiintoisena sekä helppona astelemaltaan. Puolueiden on siis vaikeaa mennä muuttamaan kansalaisten tukemaa ja arvostamaa presidentti-instituution asemaa. Viimeisenä esimerkkinä sosialidemokraattien suhtautuminen asiaan. Puoluekenttä antoi tukensa presidentin nykyiselle asemalla ja samaan lopputulokseen ovat tulleet monet kansanedustajat ja lopulta puoluevaltuusto 4.3.2009 tekemällään päätöksellä.

Sosialidemokraattien kannanottoon on vaikuttanut luonnollisesti presidentin henkilö. Vuodesta 1982 paikalla on istunut taustaltaan sosialidemokraatti: Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja tällä hetkellä Tarja Halonen. Sekä Ahtisaari, että Halonen ovat selkeästi puolustaneet presidentin aseman säilyttämistä. Se mielestäni kuuluu vähän virkavelvollisuuksiinkin. Puolueen jäsenten uskollisuus omaa presidenttiä kohtaan on vaikuttanut kannanottoon. Voin omakohtaisesti todeta, että selkeä periaatteellinen parlamentarismikantaani en tästä syystä ole ollut innokas esille tuomaan. Myös minulla on kokemus siitä, että tutkainta vastaa ei kannata potkia.

Presidentin vaali vinouttaa muita vaaleja

Poliittisesti ja demokratian toteutumisen kannalta tässä on vastakkaisia näkökulmia:
Painavin tuntuu olevan yllä kuvattu kansalaisten tahtotila ja halu osallistua presidentin valintaan. Perustellusti voi arvioida, että presidentin kansanvaali vahvistaa kansalaisten tunneta, että heillä on vaikutusvaltaa ja että vaaleihin osallistuminen on tärkeää. Tämä tukee järjestelmän hyväksyttävyyttä.

Todellisen poliittisen vaikutusvallan ja demokratian vaikuttavuuden ulottuvuus on päinvastainen. Kuten tilastot kertovat,  on suuri joukko kansalaisia, joille yhteisten asioiden hoitamiseksi vaaliessa riittää  presidentin valinta. Kansalaisten jokapäiväisen elämän  kannalta eduskunta- ja kuntavaalit ovat kuitenkin oleellisesti presidentin vaalia merkittävämpi vaikutuksiltaan. Kun eduskunt-ja kuntavaalien  vaalien äänestysaktiivisuus putoaa, alenee myös välillisen demokratian piirissä kansanvallan edustavuus. Tuloksia ja vaaleihin osallistujia arvioitaessa näyttää myös siltä, että sosioekonomisesti eduskunta- ja kuntavaalit ovat parempiosaisten suuntaan painottuneet, vaikka monet heikommassa asemassa olevat ovat riippuvaisia julkisista palveluista ja tuolinsiirroista, joihin taas eduskunnalla ja valtuustoilla on suora vaikutus. Vaikka presidentin valta on ulkopoliittista eikä kovin käytännön läheistä, osallistuvat presidentinvaaliin suuremmalle suhteellisella osuudella vähäväkisemmätkin kansan osat.

Oman tuntumani mukaisesti uskallan väittää, että jos presidentti valittaisiin eduskuntavaalien tasoisella äänestysaktiivisuudella ei Suomessa olisi Mauno Koivistoa lukuun ottamatta ollut muita sosialidemokraattisia presidenttejä ja päinvastoin, jos eduskuntavaalien osallistumisprosentti olisi presidentin vaalin suuruinen, olisi SDP selvästi Suomen suurin puolue.  

Voidaan siis ajatella, että presidentin kansanvaali aiheuttaa alhaisempaa äänestysaktiivisuutta muihin vaaleihin ja siten se parantaa porvarillisten puolueiden vaalitulosta eduskuntavaleissa. Tämän seurauksena Suomessa harjoitetaan oikeistolaisempaa politiikkaa, koska vasemmiston potentiaalinen kannattajajoukko tyytyy kansakunnan keulakuvan valintaan. Kun presidentti paikalle valitaan porvarillistaustainen polittiko voi tämä asetelma tietenkin muuttua, mutta mihin suuntaan ja kuinka paljon, on sitten tulevaisuuden summean verhon takana.

Poliittis-taktinen spekulointi ratkaisee

Presidentin perustuslaillisen aseman määrittely on arvioni mukaan enemmän  poliittis-taktisempaa spekulointia, kuin juridis-valtio-opillista pohdiskelua aivan, kuten tämä kirjoituksenikin osoittaa.