Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Ida Maria Saarinen:Ylioppilasruno 1948 ja Sofia Ahon puhe

Ida Maria Saarinen 1948

Ylioppilastytär Irjalle

 

On päässynnä päiväsi parahin
elon aamusi kaunehin koitto.
On palkittu uurastus uskollisin
tuli kaunis, kaivattu voitto.
Sai harras pyrkimys päätteeseen
sait lakkisi valkean puhtaan.
Tie aukeni valoon ja vapauteen
elo uhkuvi lupaustansa.

Uskoen, toivoen riemuiten
aloit  koulusi mennehet vuodet.
Tuli sota, tuhos toivoja paljonkin,
tuhat pulaa toi tuskan myötä.
Näit nälkää talvet, suvet uurastit
yli lapsen voimaisi työtä.
Tuli tuttavaks kauhu ja kuolema,
valon piiloiset pimeät illat.
Tuli puute kumppaniks koulutien
puukengät, lumput ja sillat.

Opit varhain itsesi kieltohon
elon taistelun ankaruuteen.
Siksi luotankin lyyrasi loistohon
ja lakkisi valkoisuuteen.

Sylin täyden ruusuja tahtoisin
sulle riemusi hetkenä tuoda.
Kuun kullat, tähtien timantit
sun  kunnias kruunuksi luoda.
Ei voi ruusuja kulkijakaan
minun köyhät käteni kantaa.
Onnen toivoa, päiviesi paistetta
sydän suomana voin vain antaa.  

 

Moikka 12.12.2009

 

Lähetän heti tämän runon, mistä oli puhetta. Sehän kertoo aika paljon siitä, miten vaikeaa oli duunarin kouluttaa jälkeläisiään. Miten tänään? Kaikille on nykyään itsestään selvää, että saa ja voi opiskella ihan miten itselle passaa ja aika halvalla. Nekin murheet, mitä siitä yleensäkin koituu on tietty demareitten vika

 

-Kimmo-

 

1.6.2012 Antinkatu 4 Ylioppilasjuhla   
 
Tämän radiossa kauan sitten luetun runon sai kuulla Minna äidin puheen aluksia Ida Marian pojan Kallun tyttären Ritun pojan Kimmon tytär, loistavat arvosanat kirjoittanut Sofia.

 

Ja näin puhi Sofia Aho, uusi  ylioppilas

 

Arvoisat juhlavieraat, rehtori ja opettajat,  koulun oppilaat ja ennen kaikkea uudet ylioppilaat!

 

Tänään on se suuri päivä, kun kolmen vuoden aherrus viimein palkitaan. Vaikka ylioppilaskirjoituksista puhuttiin jo ensimmäisenä vuotena lukiossa, ne tuntuivat silloin silti kovin kaukaisilta. Suunnitelmia toki jo tehtiin ja tavoitteita asetettiin. Omalla kohdallani ne ehtivät myös muuttua moneen kertaan.

Nyt se kuitenkin on ohi. Vähintään 75 kurssia on kaavittu kasaan, ja myös niistä Isoista ja Pahoista ylioppilaskirjoituksista on selvitty. Joku panosti enemmän, joku vähemmän, mutta kaikki me tehtiin se. Kaikki me saadaan juhlia tänään tätä saavutusta läheistemme kanssa ja olla ylpeitä itsestämme. Hyvä me!

Takana on kuitenkin rankka kevät. En olisi uskonut sen olevan noin rankka – tosin otin ehkä myös ominaiseen tapaani liikaa stressiä. Tuntui, ettei mikään riitä. Ikinä en ollut lukenut tarpeeksi ja kirjoitukset kummittelivat mielessä koko kokoajan, öin ja päivin. Kirjoitusten jälkeen pidin kuukauden loman ennen töiden alkua ja nostin hattua niille, jotka jaksoivat saman tien painaa eteenpäin: toiset töitä tehden, toiset pääsykokeisiin valmistautuen.

Nyt olemme elämäntilanteessa, joka on meille kaikille aivan uusi: Ensi syksy tulee olemaan täysin erilainen kuin ikinä ennen. Osa tietää jo, mitä haluaa opiskella, osalla ei ole siitä vielä aavistustakaan. Itse toivon välivuoden aikana keksiväni vastauksen kysymykseen ”mikä minusta tulee isona”

Varmaa on se, että tiet erkanevat. Ihmiset lähtevät eri suuntiin, jotkut jopa Suomen rajojen ulkopuolelle. Lukioajat ovat enää pelkkä muisto vain.

Tämän takia ilmassa on tänään ilon ja odotuksen lisäksi myös haikeutta ja pelkoa. Tulevaisuus pelottaa. Pääsenkö haluamaani kouluun? Löydänkö oman paikkani? Miten pärjään ilman kolmen vuoden aikana tutuiksi ja tärkeiksi tulleita ihmisiä?

”Lukio takana ja elämä edessä”, sanotaan. On sitä kyllä lukionkin aikana tullut elettyä, ja täysillä. Kolmen vuoden aikana me ollaan yhdessä kasvettu eroon yläasteen teiniajoista ja ehkä jopa vähän aikuistuttu. Mutta ihan vähän vaan.

Vaikka moni asia lukiosta ajan myötä unohtuu, on myös juttuja , jotka aivan varmasti jäävät muistiin: Ensimmäisenä mieleen tulee wanhojentanssit, kauan odotettu päivä prinsessana. Koko wanhojentanssikurssi  oli ihan huippu:  Ensimmäinen ja ainoa, kurssi,  millä oltiin melkeen  koko porukka yhdessä. Sitä seurasikin sitten abivuosi, jonka aikana yhteisiä juttuja oli vaan enemmän ja enemmän. Asennettiin emoluolan oveen sanat ”tää on abeille, ei noboille”, ja vaikka huoneen valtaus pelkästään abien käyttöön jäikin vaan yritykseksi, ei jääty sitä liikaa murehtimaan, vaan siirryttiin vauhdilla kohti seuraavia juttuja. TJ 100 päivänä merirosvoiltiin onnistuneesti ilman keskeytystä ja vuoden aikana saatiin tehtyä huikeista huikein abishow. Pienten erimielisyyksien jälkeen abihupparitkin tilattiin ja penkkariteema valittiin. Ja pakko sanoa, että rekan lavalla haalarit päällä ABIa huutaessa fiilis oli ihan uskomaton.

 

Nyt ollaan siis siinä pisteessä kun voi enää kaiholla muistella kaikkea tätä. Paluuta ei ole, nyt on aika ottaa askel eteenpäin, kohti tuntematonta. Tahdonkin nyt kiittää omasta puolestani kaikkia niitä, jotka on ollut mun mukana tänä lukioaikana. Ensinnäkin kiitos läheisille, kun ootte kannustanut mua  tekemään parhaani ja saaneet  mut lopulta tajuamaan et se riittää, enempää ei voi tehdä. Kiitos opettajille, ilman teitä me ei oltais tässä: ootte kestäneet kaikki kiukuttelut ja kärsivällisesti vastanneet tyhmimpiinkin kysymyksiin. Meidän rohjot Toini, Timo, Seija, Seppo ja Päivi, kiitos että ootte pitäny meistä huolta ja auttaneet aina tarvittaessa. Meillä on myös täällä Naantalin lukiossa rehtori, jonka luokse on aina voinut mennä puhumaan mistä vaan ja joka  on jollain ihmeellisellä tavalla oppinut tuntemaan oppilaat ja on kiinnostunut jokaisesta aidosti. Kiitos Leena siitä.

Tahdon myös kiittää Roosaa ja teitä muita, jotka ootte kaiken oman työn ja stressin ohella jaksaneet hoitaa meijän yhteisiä asioita. Ilman teitä olis moni kiva juttu jääny kokematta.

Lisäksi iso kiitos teille kaikille koulukavereille, joiden ansiosta kouluun on ollu kiva tulla. Mulla jäi ainakin lukiosta käteen ystäviä, jotka varmasti pysyy mun matkassa mukana vielä pitkän aikaa, ja kavereita, joihin on kiva törmätä kaupungilla ja vaihtaa kuulumisia. Halataan kun tavataan!

Mitä meistä ikinä tulevaisuudessa tuleekaan, tänään ollaan kuitenkin tässä ja meillä on aihetta juhlaan. Tästä päivästä tulee vielä se viimeinen hyvä muisto lukioajoista. Nautitaan me uudet ylioppilaat päivästämme, me ollaan se ansaittu! Tämän jälkeen sitten vaan rohkeesti kohti uusia haasteita, niistä selvitään kyllä.

Pekka Simojoen sanoin:  ” Tämä päivä on taistelun tulos / ovi auki on elämään / tänään aika on lähteä ulos / ja kokeilla siipiään.”

VABISKAA,  täältä me tullaan