Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Jeffrey Sachs: Globalisaation suuret hävijäjät ( referaatti)

Epäonnistunut talousstrategia ja johtaminen ovat aiheuttaneet toisiaan seuraaviin  markkinoiden luottamuksen menetyksiä niin euroalueella  kuin USA:ssa. Luokituslaitoksia on turha syyttää: Hallitukset Euroopassa ja Amerikassa eivät ole kyenneet  toimimaan globaalien rahoitusmarkkinoiden ja Aasian kilpailun reaalimaailmassa,  siksi ne ansaitsevat moitteiden leijonan osan.

Olen tarkastellut tusinan verran finanssikriisejä ja olen tullut siihen, että niissä menestyminen edellyttää, että julkisuuteen näytetään rohkeutta, teknistä kestävyyttä ja sosiaalista näkökulmaa. Atlantin kummallakaan puolella on ollut puutetta kaikista näistä.

Työpaikat ja investoinnit on menetetty kansainvälisessä kilpailussa.  Työllisyyttä on pidetty yllä rakentamalla taloja alhaisen koron avulla ja vastuuttomalla säätelyn purkamisella kunnes rakentamiskupla on puhjennut. Uuden kasvun polku ei löydy uudesta kiinteistökuplasta, vaan kohonneista taidoista, lisääntyvästä viennistä ja julkisista investoinneista infrastruktuuriin ja vähähiiliseen energiaan. Sen sijaan USA ja Eurooppa ovat juuttuneet kuoleman loukun, kulutusorientoituneen elvytyspakettien ja leikkausten välille ilman visiota investoinneista.

Ongelman ydintä ei ole diagnosoitu eikä ole huomattu pääongelmaa, nimittäin  molemmat alueet EU ja USA  ovat pudonneet globalisaation kelkasta.

 

Globalisaatio ei merkinnyt vain iskuja ammattitaidottomalle työvoimalla vaan se on tarjonnut ylettömän rikastumisen mahdollisuudet varakkaille. He ovat voineet investoida kannattavin kohteisiin kehittyneissä talouksissa ja samalla ovat voineet kuten Warren Buffet perusteli viime viikolla, nauttia verokilpailulla perustelluista veronalennuksista kotimaissaan.  On luotu kotimaisia veroparatiiseja ja näin köyhiä on lyöty ensin markkinavoimilla ja sitten tarjoamalla rikkaille mahdollisuus parkkeerata rahat sivuteille ympärimaailmaa

Kehittyvä julkinen talous transatlanttisella tasolla  pitäisi perustua kolmelle realiteetille: On investoitava inhimilliseen ja infrapääomaan. Toiseksi tuhlaaminen sotiin on lopetettava ja kolmanneksi budjetit on tasapainotettava ei pienellä osalla korottamalla rikkaiden veroja ja kansainvälisellä yhtiöverolla, jolla tulkitaan porsaanreiät ja estetään merentakaiset veroparatiisit.

Infrainvestointien ei tarvitse kasvattaa alijäämiä, sillä uudet projektit maksavat takaisin itsensä. Nykyisin budjettipolitiikassa ei erotella itse itsensä maksavia projekteja kuten siltoja niistä, jotka maksetaan verotuloilla tai maksuilla.

Viennin tukemisessa on unohdettu pain vastoin kuin Kiina on tehnyt. Mahdollisuudet infrahannkkeiden vientiin esim. Afrikkaan ja muille kasvaville markkinoille on unohdettu.  

Viimeinen  puuttuva palanen kasvun aikaansaamiseksi on selventää poliittisten päättäjien tarkoitus. Euroopassa vastuullinen EU-johtoinen politiikka on korvattu kansallisten hallitusten väliselle politiikanteolla aivan kuten Ranskan ja Saksan johtajien viime tiistainen tapaaminen  osoitti. Kuukausia ovat  Euuroopan kohtalonkysymyksiä ratkaisseet Saksan osavaltiovaalit  ja pieni suomalaine puolue. EKP on joutunut luopumaan pääfunktiostaan  säilyttää markkinat vakaina.
Ei ole mitään keinoa säilyttää euroa jos Euroopan laajuiset instituutiot ovat jatkuvasti niin heikkoja, hitaita ja epäyhtenäisiä.

Nykyiset finanssimarkkinoiden häiriöt ja takelteleva kasvu USA:ssa ja Euroopassa  kertovat perustavaa  laatua olevista puutteista. Ei ole kasvustrategiaa , on vain toive, että pelokkaat ja velkaiset kuluttajat palaavat ostamaan taloja joita he eivät tarvitse ja joihin heillä ei ole varaa. Ikävä kyllä globaalit talousvirtaukset vievät työpaikat ja valuttavat pääomat muualle ellei löydetä uutta rohkeutta ja vahvempaa johtajuutta. Ennen tätä markkinat pyörivät epävarmuuden pistoksissa.