Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Eurooppa-päivä 2011

 

Yhteistyö Euroopassa alkoi aikoinaan II maailman  sodan jälkeisestä rauhan unelmasta, jolle löydettiin järkevä malli: Taloudelliseen yhteistyöhön pakottaminen aluksi strategisten raaka-aineiden teräksen ja hiilen, sittemmin atomienergian ja myöhemmin vapaakaupan ja EY:n   ja viime vaiheessa Euroopan Unionin ja yhteisen valuutan euron muodossa.
Jacques Delors  ehkäpä maineikkain komission puheenjohtaja vuosina 1985-1995  lähti taisteluun  euroskleroosia  vastaan. Hän toivoi, ettei maanosastamme tulisi ulkomuseo muiden kehittyvien maiden viedessä työt ja toimeentulot paikallisilta kansallisvaltioilta, jotka olivat liian pieniä ja markkina-alueena riittämättömiä. Siksi vapautettiin pääomat ja työvoima. jotta aikaan saadaan kasvua ja työllisyyttä.
Tämä kehitelmä lähti liikkeelle vielä kylmän sodan aikana ja se sai vauhtia Berliinin muurin kaatumisesta ja Neuvostoliiton hajoamisesta. Ehkäpä tuolloin poliittinen into saada oikeutta neuvostokomennosta kärsiville maille voitti taloudelliset edellytykset.

EMU eli Euroopan valuuttaunioni oli Maastrichtin sopimuksen luomus, jolla tähdättiin yhtenäisen valuutan lisäksi yhtenäisempään talouspolitiikkaan, johon ei kuitenkaan ole löydetty toimivia mekanismeja ja niinpä on alusta alkaen puhuttu valuviasta; Yhteinen valuutta ei voi toimia ilman yhteistä vastuullista ja päätösvaltaista elintä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pitäisi olla keskuspankin takan liittovaltion hallitus tai sen päätösvallalla ja vastuulla toimiva elin. FT Kolumnisti Wolfgang Münchau ei usko minkään onnistuvan juoruilevien valtionvarainministerien toimesta ja viittaa viikonvaihteen ”salaiseen” kokoukseen. Pakko olisi mennä liittovaltion suuntaan, mutta siihen ei näytä olevan harrastusta. Ehkäpä Berlin ja Wolfgang Schäuble  tietävät tämän, mutta rohkeutta sanoa se julki, puuttuu kaikkialta.

EU on edennyt kriisien kautta, ja kuten tiedämme, EU:n hallinto on Delorsia lainaten organisoitua skitsofreniaa.   Ja nykyinen valtioiden asemaa korostava malli soveltuu todella huonosti valon nopeudella päätöksiä toteuttaville finanssimarkkinoille. Julkinen puoli myöhästyy lähes poikkeuksetta ja veronmaksaja joutuu lystin kustantajaksi. Ja tässä suhteessa Soini ja muut arvostelijat ovat  kritiikissään oikeassa.

Mutta vika ei ole EU:ssa eikä edes globalisaatiossa sinänsä, vaan ongelma on siinnä, että kansainvälisille rahoitusjärjestelmille ei ole maailmanlaajuista järjestystä. Tiedämme, että sääntelyn aikaan saaminen ei onnistu normaaleissa oloissa, sillä taloudelliset intressit voittavat poliittiset.  Kun Kiina ja USA eivät pääse sopuun, ja kun  Japanista ei tällä hetkellä ole apua , ja kun  muut BRIC – maat eivät löydä yhteistä linjaa, ja kun vielä Lähi-itä on rauhaton, olisi lähes ainut mahdollisuus yrittää maailmaan vakaampia oloja Euroopan avulla. Mutta se vaatisi yhtenäisyyttä -  siis päätöksenteon tiivistämistä. Toinen suunta kansallisvaltioihin pirstaloituminen  on ilmeisen tuhoisa niin Euroopalle itselleen kuin maailman taloudellekin.

Paavo Lipponen on kritisoinut aivan oikeutetusti johtajuuden puutetta. Puhutaan ongelmista niiden oikeilla nimillä, opastaa Lipponen. Hän myös muistuttaa, että johtajuus edellyttää puolueiden puheenjohtajien nokakkain neuvottelua. Olen heti vaalituloksen selvitettyä pitänyt parhaana asiana ripeyttä. Eikä  tässä kuuropiilossa ja pompottelussa ole mitään etuja voitettavissa. Pelaaminen on monille harrastus, mutta se tarve on parasta tyydyttää raviradoilla tai korttiporukoissa.

Romahtaneen komentotalouden yhteisöllisyyden tilalle tullut pääomien liikkeiden säätelemättömyys on ihmiselle ja ihmiskunnalle vaaraksi. Yksilön menestyksen salliminen ja rikastumisen suosiminen on kääntymässä tuhoisaksi, koska samanaikaisesti vastuun kantaminen on unohdettu. Tässä arveluttavassa kehityksessä on nähty luonnonvoimamaisuutta: Menestyksen luonnollisuus on sokaissut ihmiset luulemaan, että huono-osaisuuden luonnottomuus olisi luonnollista ja hyväksyttävää jopa taloudellisen toimeliaisuuden edellytys. Tämä kehitys on saatava aisoihin. Suomikaan ei voi hypätä ulkopuoliseksi. Nyt pitää uskaltaa tehdä päätöksiä. Ja päätöksentekijä on nyt valtiopäiville kokoontunut eduskunta.