Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Sen minkä kohtalo on meille määräävä


Jokainen ihminen vain elää hetken sen,
sen minkä kohtalo on hälle määräävä.
Sen minkä kohtalo on hälle määräävä”, on soinut päässäni

Kohtalo on oikukas, arvaamaton ja epäoikeudenmukainen aivan kuten elämäkin. Kuolema kohtalon välikätenä on vaan niin lopullinen ainakin inhimillisesti ajatellen, että sellaisen viestin yhteydessä aina pysähtyy: Nyt kyse on poismenneistä ikätovereistani Jussista, Uskosta ja Heikistä.
Mitään yhteistä juonta eikä selittävää tekijää ei hakemallakaan löydä paitsi tuo sattuma, kohtalo.


Itäsuomalaisella Jussilla oli huonoin ennuste, eikä sitä parantanut hänen joutuminen ensin 1990-luvun laman rakennemuutoksen kierteeseen ja sen päätteeksi vakavan sairauden kouriin. Jussi ei myöskään erityisesti yrittänyt kohtaloaan välttää.
Useampaan kertaankin hän oli ollut tuon puoleisen rajan läheisyydessä, mutta aina tuli kutsutuksi takaisin. Jussi ei koskaan sallinut puhuttavan hänen asioistaan. Hän oli sellainen suomalainen miehenköriläs, joka sulki korvansa terveysvalistukselta. Hän siirtyi syrjään ja kuihtui kivuliaasti pois.

Uskon 5.3.1991 kaiverruksella varustettu  hopeinen viehe  tuli silmiini Uskon poismenoviestin kuullessani. Hänellä oli ideoita äänten kalastukseen. Puheen aiheista ei hänen seurassaan ollut puutetta eikä hyvistä harrastuksista. Luonto ja liikunta olivat hänen elämäänsä vapaa-aikana ja taas töissä hän muiden ”asianajaja”. Seurallinen, avoin ja hyvää ilmapiiriä ympärilleen levittävänä hän oli suosittu erilaissa ympyröissä.
Viimeinen tapaamine Uskon kanssa tapahtui Naantalin torilla, kun houkuttelin hänet  kahviseuraksi. Olin lähdössä Sulkavan soutuihin ja siinnä juttu kääntyi heidän kevään hiihtoretkiin. Ne hanget kimalsivat vielä kesälläkin. Kadehdittavan hyväkuntoinen voimissaan oleva kaveri siitä poistui velvollisuuksiinsa iloisesti onnea tuleviin koitoksiin toivottaen. Ja nyt hän on poissa.

Heikin kuolinilmoituksen luin aamun lehdestä. Heikki oli korkean luokan ammattijohtaja ja muutaman vuoden ylin esimieheni; Herrasmies, säntillinen, itsestään huolta pitävä ja muidenkin murheita ymmärtävä, yritysten johtoportaissa toimiviin nähden hyväuskoinen ja pehmeähkö. Se oli hänen elämäntapansa tältä etäisyydeltä tarkkailevan silmissä.
 Viimeisen kerran hänen seurassaan istuin toimitusjohtajan valtavassa,Raaden itselleen rakennuttamassa työhuoneessa josta avautui kirkas Suomenlahti. Muistan sanoneeni, että tällaisia ei saisi kenellekään olla, Näihin voi kiintyä ja perustelin näkemystäni taakse jääneiden korkeiden kammareiden kokemuksella. ”Minä vain olen täällä. Joka päivä muistutan itselleni, että oven sulkemine voi olla viimeinen”, vastaili Heikki. Häntä kohdeltiin maallisessa menossa hyvin ja huonosti. Enkä tuon tapaamisen jälkeen ole puhunut henkilökohtaisista asioista hänen kanssaan. Toivon, että hän oli säilyttänyt tuon viisaan asenteen kohdatessaan äkillisen sairauskohtauksen.